Viime kerrasta on taas vierähtänyt tovi jos toinenkin. Kevät on jo pitkällä, odotan jo kovasti hiirenkorvia puihin, mutta saattaapa silti vielä hetkonen siihen kulua. Jotsenia ja kurkia on lentänyt sinisellä taivaalla ja västäräkkikin tuli eilen lähelle pyrstöään keikuttamaan. Ihanaa kun kesä tulee ja aurinko lämmittää. Eikä sitä kammottavaa loska-vaihetta sitten juurikaan ehtinyt olemaan. Se on sitä kurjinta aikaa keväässä, mutta nyt kaikki on mennyt ihan hetkessä suuren harppauksen eteenpäin!

Tässä onkin ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä. Tai no, ei nyt mitään kovin suuria mut jotain kuitenkin. Kävin lapissa pienellä lomalla ja työpistekin on tässä matkan varrella muuttunut. Ja työaika muuttui myös hieman, nyt olen välillä iltavuorossa ja viikonloppujakin joskus.  Ihan mukavaa vaihtelua ja olen töissä hyvin viihtynyt, se onkin tärkeintä.

Fyysisesti muutoksia tapahtuu koko ajan. työkaveri kiusaa, että mä jo lyllerrän! Hah...vielä on viikkoja paljon edessä niin ei paranis ihan vielä kovasti lyllertää. Pieni potkii ajoittain, liikkeitä sai aika kauan kyllä odotella mut nyt niitä on ihan mukavasti tuntunut. Vielä ne potkut on kovin sieviä, ei tarvitse kylkiluitaan pelätä eikä muutakaan. Viikkoja on nyt reilu 22. Huomenna mennään sitten rakenneultraan ja ehkä selviää, on pieni tulokas sitten tyttö vai poika. Vaan ei sillä ole mitään merkitystä, että kumpi on. Toisaalta tytölle olisi kaikki valmiina ja sitten taas olisihan se mukavaa saada poika sukuun kun lapsenlapsissa ei poikia vielä ole. Mutta kyllä sekin aikanaan selviää, kumpi siellä kasvaa. Ja hyvin on kasvanut.

Maha on selvästi jo kasvanut. Syksyllä mahduin vielä työjakkuun kokoa 38 ja housuihin kokoa M, eilen kävin hakemassa sitten housut kokoa 3XL! Voi luoja...muuten näihin hukkuu mut kun vyötäröllä on ihan pakko olla tilaa! Ei saa yhtään ahdistaa. Ja työjakku on liki polviin saakka, hyvä ettei kompastu! Ja tästä ei vähään aikaan pienemmäksi muututa. Lohduttavaa.

Vointi on nyt ollut tosi hyvä. Ihanaa kun se pahoinvointi on loppunut ja samalla myös mieliala on kohentunut huomattavasti. Näin jälkeenpäin taas ajateltuna niin en ymmärrä, mistä ammensin sen voiman alkuvuodesta kun oli tosi paljon esittelyitä ja olin töissä, olin väsynyt ja huonovointinen ja silti selvisin kaikista vaadittavista töistäni! Ja vaihdoin työpaikkaa ja opettelin siellä kaiken uuden. Aika hyvin kyllä selvisin sitten loppujen lopuksi vaikka välillä kyllä kieltämättä tuntui, että se jatkuva pahoinvointi ei helpota koskaan. Se on tosi raskasta ja vaatii kyllä naiselta paljon. Jokaisen miehen pitäisi kyllä kokea sama ainakin jossain määrin, jotta ymmärtäisi, kuinka paljon tukea nainen silloin tarvitsee, vaikka ei sitä ehkä itse silloin oikein huomaakaan.

No mutta nyt on tilanne jo toinen. Edelleen on totuttelemista tähän uuteen  elämään sisälläni, mutta helpompaa tämä on jo kuin alussa. Ei äitiys tule kaikilta luonnostaan, varsinkin jos raskaus tulee yllättäen (ei yllätyksenä, vaan todellakin yllättäen). Kaikki vaatii aikansa ja onhan tässä vielä matkaa, yli puolen välin ollaan joten voiton puolella, eikähän tämä loppuun saakka hyvin mene. Kunhan muistaa olla itselleenkin tässä armollinen ja hyväksyä kaikki ne ristiriitaiset tunteet, joiden kanssa ajoittain painiskelee.

Nyt pitääkin mennä jo taas, töiden ohessa tätä koitin vähän päivittää, pitää palata asiaan vielä paremmalla aikaa :)