Niin nämä päivät vaan menee, yllättävän nopeasti. Maaliskuu on kohta puolessa välissä ja kevät on jo alkanut. Kävelylenkit on olleet kerrassaan upeita kun aurinko paistaa ja sen ihana valo heijastuu valkeilta hangilta. Nyt jos koskaan pitää nauttia näistä päivistä. Kohta on taas kovin loskaista ja kuraista kun lumet lähtevät sulamaan oikein urakalla. Tosin nää arkipäivät menee väkisinkin täälläs isätiloissa kököttäessä kun on töissä, mutta onneksi iltaisin on jo pitkään valoisaa ja ainahan on viikonloput!

Tänään taas väsyttää. Kasvava maha vaatii selvästi veronsa. Olin ennen mahdoton illanvirkku. Vaikka aamuisin oli aikainen herätys niin helposti tuli valvottua puolille öin ja lyhyetkin yöunet tuntuivat ihan hyvin riittävän. Ja mitäs nyt sitten...yöpuku hakeutuu ylle jo seitsemän jälkeen illalla ja uni vilkuttelee silmäluomien alta jo ennen yhdeksää. Ja auta armias jos on illalla jotain menoa ja nukkumaan meno viivästyy, pääsen nukkumaan vasta esimerkiksi kymmenen jälkeen, niin aamulla on työn ja tuskan takana nousta sängystä. Ja koko päivän saa haukotella ja silmät on punareunaiset, heh. Onneksi nukun kyllä ihan kohtalaisen hyvin vielä. Muutaman kerran yössä heräilen ja tietty ainakin kerran on noustava vessaan, mutta olen kyllä tyytyväinen siitä, että unen laatu on ainakin vielä ihan hyvää. Tuntuu vain siltä. että mikään tuntimäärä yössä ei riitä.

Se kammottava ja ällöttävä pahoinvointi alkaa onneksi olla jo ohi. Aivan mahtavaa! Maailma tuntuu ja näyttää heti paremmalta paikalta, kun olokin on parempi. On virtaa ihan eri tavalla kuin pari viikkoa sitten. Viime viikolla pääsin combat-tunneille pitkästä aikaa ja kyllä se oli niin ihanaa saada tää ruho taas edes vähän liikkeelle. On vaan niin vaikeaa tajuta, ettei saa enää rehkiä niin kovin kuin ennen. Biisit ja fiilis meinaa väkisellä viedä mukanaan ja kun ohjaaja huutaa edessä, että  "anna mennä, täysillä, paha olo pitääkin tulla", niin kyllä siinä meinaa olla vaikea itseään pidätellä. Pieni masussa kyllä ilmoitti perjantaina, että on varmaan hyvä muistaa minutkin ja tajusin ottaa rauhallisemmin. Nyt olenkin keskittynyt vaan ulkoiluun. Perjantaina voisi taas kokeilla combatia, se on kuitenkin intohimoni.

Tämä väli on tuntunut kamalan pitkältä. Siis väli edellisestä ultrasta seuraavaan neuvolakäyntiin. Tammikuun lopussa oli ultra ja neuvola on vasta huomenna. Pienen liikkeet ei taida ihan vielä tuntua. Tai sitten en vaan jaksa keskittyä niitä tunnustelemaan. Iltaisin kun käyn nukkumaan olisi otollinen hetki kuulostella siipien sivelyä vatsanpohjassa, mutta mä onneton nukahdan aina alle kahdessa minuutissa! Kuulostele ja tunnustele siinä sitten! Muutaman kerran on käynyt niin, että kun olen jotain telkkariohjelmaa katsellut ja makoillut sohvalla, olen yht'äkkiä havahtunut siihen, että mikähän tuo oli, ihan kuin jokin pieni kupla olisi poksahtanut alavatsalla. Mutta ne on olleet ja menneet niin, että olen ollut keskittynyt johonkin muuhun enkä ole heti tajunnut, että sehän saattoi olla vauva!

Eilen sain postissa ensimmäiset äitiysvaatteet. Ihanaa kun ei housut enää kiristä! Paino on kyllä ihan syntisen paljon noussut ja joka päivä kauhistelen itseäni peilin edessä, kuinka vaan paisun ja turpoan. On edelleen kova pala hyväksyä se, että suurenen koko ajan. Eikä nyt mahan kasvaminen mitään haittaa, pyöreä vauvamasu nyt on ihan kivakin, ainakin näin alkuun, mutta kun turpoan niin muualtakin. Jalat tässä joutuu jo nyt koville kun paino on noussut niin paljon ja muutenkin mulla on taipumusta siihen, että jalat hieman turpoavat päivän aikana. Ei yhtään mukavaa. Taas eilen katselin noita jalkoja ja hirvittelin, kuinka reidetkin on paisuneet. Näkeehän sen, että nestettä niissä on ja sen tunteekin kyllä itse hyvin, mutta minkäs teet? Kävin lenkillä,  ihan lyhyen matkan hölkkäsinkin varovasti ( mikä ihana tunne! ) ja pidin jalkoja koholla mutta eipä tuo paljon auta. Millaiset pönköt nuo mahtaa kesällä olla kun maha vielä kasvaa ja painokin nousee entisestään. Tarvitsen pyörätuolin...Ikävin asia on se, että vanha vaiva oikeassa pakarassa on alkanut pahasti vihoittelemaan. Piriformis nostelee ikävästi päätään. Eilen illalla venyttelin melkein tunnin, mahan kanssa hiukan hankala venyttää juuri pakaraa mut hätä keinot keksii. Välillä sattuu niin, että jalkaa ei saa nostettua esim sohvalle. Että kiva. Kyllä on niin auvoista ja ihanaa aikaa tämä raskaus, että suosittelen ihan kaikille vaan! Kunhan tämä kroppa nyt nämä kuukaudet suunnilleen ehjänä kestää niin hemmottelen itseni tärviölle syksyllä jumppaamalla ja juoksemalla ja nauttimalla liikunnasta taas täysin rinnoin! Ja uskokaa tai älkää, mutta tuo ajatus kantaa mua eteenpäin päivästä toiseen.

Olen mä tässä jotain tärkeääkin oppinut. Osaan kuunnella kehoani paremmin, olen ehkä armollisempi itselleni nykyään kaiken suhteen. Ainakin osaan nukkua!

Viime viikolla työkaverin huoneessa kuunneltiin pienen sydänääniä. Oli upea tunne kun keskellä työpäivää muuten hiljaiseen huoneeseen levisi vahvat sydänäänet. Hymy nousu huulille, kyllä siellä kasvetaan kovaa vauhtia ja sydän lyö voimakkaasti! Työkaveri sanoi ihanasti, että siellä hän on, äidin kanssa töissä. Oli herkkä hetki.

On tässä siis niitä huonoja ja ärsyttäviä puolia, mutta kun asiaa miettii, niin kyllä mä tätä pientä kovasti odotan jo. Enkä ole ainoa, häntä odottaa ihan koko perhe, tuleva isosisko varsinkin! Sukupuolen haluan kyllä tietää, seuraava ultra onkin ihan pian ja toivottavasti siinä selviää sitten kumpaa odotellaan. Musta jotenkin tuntuu, että tyttö sieltä tulee mutta se nyt ei ole ollenkaan varmaa. Luulin viimeksi koko raskausajan, että odotan poikaa ja tyttöhän sieltä tuli. Joten mun veikkaukset on mitä sattuu. Ihmekös en koskaan lotossakaan voita.

Tästä tulikin oikein vauvakirjoitus. On mun elämässä hei paljon muutakin! Ensi viikon viikonloppuna on päällikköseminaari Tampereella ja sit 24 pvä on synttärit ja sen jälkeen lähdenkin hyvin ansaitulle reissulle lappiin! Ihanaa kun pääsee pohjoiseen. Siellä kun on asunut aikoinaan 12 vuotta niin on jäänyt sellainen sanomaton kaipuu päästä sinne edes välillä. Kunpa näkyisi revontulia! Täällä etelässä ei sellaisia kunnon revontulia oikein näe. Pohjoisessa taivas leiskuu vihreänä ja joskus punaisenakin. Vihreänä useammin kylläkin. Se on sanoinkuvaamattoman kaunista. Ja maaliskuun loppu on aivan loistavaa aikaa käydä pohjoisessa. Kun sen karu ja upea luonto, erilaiset ihmiset ja kiireetön tunnelma iskevät niin se on menoa...pohjoinen on upea jokaisena vuodenaikana.

Mä olen tätä tässä töiden ohessa kirjoittanut ja nyt on kyl paneuduttava töihin entistä tarkemmin vaikka ihan rauhallinen aamupäivä onkin. On tuossa kuitenkin aika paljon paperihommaa tehtävänä ja saneluja purettavana ja postitukset sun muut tehtävä. Mukavaa loppuviikkoa