Ja viikko on tässä melkein taas mennytkin, töissä viimeistä tuntia vietän ja ensimmäistä kertaa tällä viikolla on tilanne, että kaikki työt olen saanut tehtyä ja ketään ei ole jonossa eikä puhelinkaan nyt soi. Ah...onkin ollut jotenkin kovin sekava ja kiireinen viikko, flunssa-aalto pyyhältää läpi Suomenmaan ja se tuntuu ja näkyy täällä töissä kyllä hyvin!

Mutta tänään alkaa viikonloppuvapaa ja se alkaa mukavissa merkeissä, pikkuneiti menee hoitoon ja me vanhemmat päästään teatteriin hetkeksi irti kaikesta arjesta ja saadaan yheistä aikaa viettää edes hetki. On vain yksi ongelma. Mitä mä laitan päälle??? Mitkään hienot entiset juhlatamineet ei mene missään tapauksessa enää ylle, housut menee ehkä polviin saakka ja paidat jää jo rintojen kohdalta monta senttiä vajaaksi. Aika suuri ongelma etten sanoisi. Aina sama ongelma kun on lähdössä jonnekin, on sitten raskaana tai ei, koskaan ei löydy mitään sopivaa päälle pantavaa? Mutta tää on kyllä oikeasti nyt iso ongelma. Voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka vielä vähän ennen lähtöä tuskailen vaatteiden kanssa ja väännän itkua, kun mitään sopivaa ei löydy ja kaikki vaatteet ahdistaa tai on rumia, vanhoja tai rikki. Sitten alan tiuskimaan ja haastamaan riitaa ja loppujen lopuksi saan molempien illan pilalle kiukuttelullani. Heh. Näinhän se menee usein? Mutta nyt kun se on tähän kirjoitettu, niin ehkä se ei menekään niin. Jos mä vaikka satunkin mahtumaan vielä johonkin kohtuullisen siistiin ja tarpeeksi hienoon asuun ja päästään ihan ajoissa lähtemään. Näin pitää uskoa ja ennen kaikkea asennoitua, jotta ilta onnistuu.

Olen muuten huomannut, että liikutun nykyään ihan kummallisista asioista. Katselin sunnuntaina kuorosotaa elämäni ensimmäisen kerran. En katsonut sitä ihan kokonaan koska joku kuoro ei oikein sytyttänyt niin menin keittiöön kesken kaiken jotain tärkeämpää tekemään. Ja nyt kun aloin tätä tyhmää juttua kirjoittamaan, niin unohdin jo, että mikä siinä niin liikuttavaa muka oli silloin! Näinhän se menee, raskausdementia. Mutta kuitenkin, jokin kuoro siinä kosketti, en muista mikä ja miksi, mutta sen muistan, että tunsin itseni todella typeräksi siinä silmät kyynelissä istuessani ja katsellessani jotain kuorosotaa! Hei haloo! Ryhmähenki siinä taisi jotenkin niin voimakkaasti tulla esille että se liikutti. Ja eilen luin töissä jostain vauva-lehdestä erään naisen synnytystarinan. Luin sitä sydän pamppaillen ja kädet täristen, kun se oli niin jännittävä ja tietenkin, kun lopusta tuli sitten onnellinen, niin taas kostui tämän yksilön silmät. Voi elämä mun kanssa.  Onneksi tämän iltainen esitys on komedia eikä mikään draama.

On muuten komeasti särkenyt pää tässä pari-kolme päivää. Flunssa alkaa helpottaa mut päätä ja poskionteloita särkee. Eilen menin töistä suoraan kotiin, otin särkylääkettä ja painuin sänkyyn, nukuin melkein 3 tuntia ja silti vaan särki pää kun nousin ylös. Lisää lääkettä ja itsensä kokonaisvaltaista hoitoa ja olo hiukan helpotti. Muutenkin olo oli eilen aika mukava, pahoinvointia ei paljonkaan ollut ja illalla jo elättelin toiveita siitä, että nyt se jää jo kokonaan. Turha toivo vielä. Seuraillaan...

Kello käy ja kotimatka on lähellä. Tohtori lupas vilakista noi poskiontelot joten kipaisenpa sinne ja sit kotiin. Jos ehtis vaikka päiväunet ottamaan ennen teatteria niin oliss it skarppina siellä

Viikonloppuja!